Myönnytys

Luonasi ihana ilta
puhut minusta kauniilla sanoilla
sitten yksi hassu lipsautus,
jonka kuulen tahallani väärin
ja vaikka mietin,
että olisipa tyhmää alkaa kiistellä pienistä,
minä kuitenkin tiuskaisen pisteliäästi,
niin, aivan turhasta.

Sinä tiedät.
Ja silti annat minun jatkaa.

Ehkä en vain osaa päättää, ollako vielä tuittupäinen pieni tyttö vai kasvaako jo aikuiseksi naiseksi. Tai ehkä minun aikuinen naiseni tulee aina olemaan aavistuksen verran kiukkupussi.

Siitä huolimatta sinulla riittää lempeitä sanoja.
Naisena olen sitä mieltä, että niin miehellä kuuluukin.
Tyttönäsi palaan kainaloosi.

Kai saan edes sanotuksi, että luonasi minun on hyvä olla.

Halaa minua, niin minä halaan puuta.

Minulla on huono omatunto tänään aiheuttamani hukkatulostuspaperinon takia. Vaikka se oli vahinko. Yritin vain tehdä opintotehtäväni niin hyvin kuin pystyn. Joskus tuntuu siltä, että pystyy vain vahinkoihin, jotka saattavat vaikuttaa jopa pieniltä katastrofeilta.

Minun pitäisi, ainakin näin kliseisesti ajateltuna ja ilmaistuna, parantaa maailmaa tulevassa ammatissani. Ensi töikseni aion hyvittää aiheuttamiani tuhoja - seurakuntalaiseni eivät saa messun käsiohjelmaa hyppysiinsä.

Sori.

Voi että

Tyttö mietipä, miten kivasti ja hyvin asiat ovat ja älä edes aloita pientä murehtimista.

Olen lintsannut kaksi viimeisintä latinan tuntia. Toisen huonolla ja toisen subjektiivisesti arvioituna hyvällä syyllä - molemmat ilman omantunnon tuskia. Rästiläksyt ovat tekemättä. Voi olla, että ne sellaisiksi jäävätkin. Mutta miksi huolehtimaan, kun välikertaukseen on vielä kaksi kuukautta aikaa.

Olen toivottavasti ja todennäköisesti lähdössä seurakuntaharjoitteluun toukokuussa. Minulla on kolme seurakuntatoivetta, jotka olen tehnyt lähes täysin intuitiivisesti. Koska toiveenikin ovat tuntemattomia, ei ehkä ole suuri shokki, vaikka yksikään niistä ei toteutuisi. Luultavimmin päädyn jonnekin. Siellä odottaa kokemus ja seikkailu, jos niin tahdon.

Yhdeksän päivän kuluttua tentin 1. Mooseksen kirjaa hepreaksi, ilman sanakirjaa. Mistään en löytäisi parempaa toista osapuolta kaksihenkiseen, vielä toistaiseksi epäviralliseen, käännöskomiteaamme. Minulla on kaikki syyt uskoa läpipääsyyni ja läpipääsyymme. Kiitos niistä.

Onni kainalossa. Niin voisi sanoa, että se sattumalta löytyi ja kulkeutui viereeni. Mutta, uskon yhä vähenevässä määrin sattumiin.

Ilman viinilasillisia

Hän puhui
ja minä kuuntelin
kuuntelin häntä
ymmärtämättä sanaakaan,
mutta ymmärtäen häntä

Hän puhui
ja katsoi minua
silti osaamatta päättää
huoneen seiniä vai minua
joka tapauksessa hyvin tietäen,
ettei sanoista ole meille

Huokaat syvään; miksi en tulisi lähemmäs viereesi ja tarttuisi sinua kädestä, jos se tuntuisi oikealta ja hyvältä.

Sitä seuraavassa hiljaisuudessa puhuvat tekemättömät teot ja sanomattomat sanat välillämme.

Hassu haave

Onko sinulla joku hassu haave, sellainen josta tiedät, ettei se oikeastaan ole ollenkaan sinun juttusi. Ettei sinulla suuremmin ole lahjoja, taitoja, kärsivällisyyttä, motivaatiota tai uskoa sen toteuttamiseen. Mutta silti sitä välillä miettii, että olisipa hieno juttu, jos se kerran onnistuisi.

Minulla on akustinen kitara lainassa pikkusiskolta. Se lojuu tällä hetkellä sänkyni päällä virittimen ja Nuoren seurakunnan veisukirjan kanssa. Arvaatko jo haaveeni? Niin, tahtoisin oppia säestämään ripareilla yhteislauluja illanvietoissa ja hartauksissa. Tähän asti olen aina joutunut rekrytoimaan jonkun soittotaitoisen isosen tai leiriläisen siihen puuhaan, kun en ole itse kykenevä.

Minulla olisi kaikki välineet oppia. Pyytäessä saan kannustavia ja mukavia kitaratunteja ilmaiseksi. Vaikka kovin haaveilenkin rämpyttämisestä, olen silti tehnyt hyvin vähän asian toteuttamiseksi, vaikka minulla siihen optimaaliset mahdollisuudet olisi. Miksi näin? Ehkä pelkään, etten onnistuisikaan. Kitaran kielistä kimpoavat väärät äänet kieltämättä vievät ajatuksiani pessimistiseen suuntaan. Onko mitään kamalampaa kuin haavekuplan poksahtaminen? Olisiko kuitenkin parempi antaa kitaralle rauha sisustuselementtinä kirjahyllyn vieressä ja heittäytyä sängyn päälle silmät kiinni ja ajatella ihan hölmösti itseään lämpimässä kynttilänvalossa kitara sylissä laulamassa.

Niin, haaveilen myös siitä, että laulaisin. En suurille yleisöille ja ihailua herättäen. Vaan ihan niinkin pienille kuin itselleni ja yksinkertaisesti iloa tuottaen. Minulle läheisintä rukousta on musiikki ja erityisesti laulu. Nautin kauniista lyriikoista; niiden lukemisesta ja kirjoittamisesta. Kunpa osaisin sanoa ne musiikin kielellä.

Ei tämä voi olla aivan toivoton yhtälö - opinhan tänään uuden soinnunkin. Ja lauloin, kun tiesin, ettei kukaan ollut kuulemassa.