tiistai 29. maaliskuuta 2011

Parin päivän tuntemukset

Nyt kun kandi on valmis, ehtii taas ajatella muutakin kuin jaetta Gen. 3.16 ja israelilaisen naisen elämää varhaisella rautakaudella. Voi sen sijaan havainnoida asioita arjessa ja olla ylipäätään vähän enemmän hereillä.

Sunnuntaina mietin, miten mahtava tunne se on, kun tuuli puhaltaa takin läpi. Sitä melkein unohtaa, että se tuntuu ikävän jäätävältä. Nimittäin silloin, kun tuulee mereltä, ei jotenkin ajattele sitä kylmyyttä - ainakaan nähdessään aavalle. Suuret vellovat jäälohkareet rantavedessä olivat myös jostain syystä varsin vaikuttava näky. Mutta kyllä sitten tuli lopulta puistattava kylmyys ja ajatus varpaista lämpöisen viltin alla voitti merihaikailut.

Eilen muistin, miten hyvältä tuntuu keskustella asioista, silloin kun saa keskustella niistä ihmisen kanssa, joka osaa keskustella. Ja mikä parasta, jos sinulla ja hänellä on laajaa taustatietoa ja välineitä keskusteluun. Tässä kohtaa saattaa pudota kärryiltä - niin, viime aikaisissa kiivaissa debateissa on niin saattanut käydä yhdelle jos toisellekin järkevälle yksilölle. Löytyyköhän sitä punaista lankaa edes? Mistä oikeasti on kysymys? Mikä on tärkeää?

Tänä iltana matkasin metrossa Sörnäisistä itään. Eteeni istui mies kiivikassillisen kanssa ja hän söi kaksi kiiviä. Ihmettelin, miten hän pystyi syömään karvaisen kuoren. Enemmän kuitenkin harmittelin, etten itse voisi syödä sisusta. Vaikka luultavasti taaperoikäisenä todettu allergia on lieventynyt. Sitten mies nukkui nokoset, ennen kuin jäi pois kyydistä.

Kotona söin muutaman vitamiinipitoisen karkin - kyllä siinä niin lukee! - ja kuuntelin biisin, jota olen koko päivän pyöritellyt mielessäni.