En oikeastaan aikaisemmin ole kovinkaan paljoa miettinyt, miltä tuntuisi elää etäsuhteessa, taikka etäavioliitossa. Ehkä asia ei vain ole pohdituttanut ennen kuin se osui omalle kohdalle. Ja ehkä oli hyväkin, ettei ollut mitään ennakkoluuloja, -pelkoja tai -odotuksia. Tilanne on ollut tarpeeksi haastava ilman niitäkin. Ajattelin nyt kuitenkin vähän tarkastella, että miten tällä hetkellä suhtaudun ihmisten yleisiin käsityksiin etäsuhteista. Seuraavat paksunnetut väittämät ovat siis vain omaa luuloani siitä, miten uskoisin monien ihmisten aiheesta ajattelevan ja kommentoivan.
Etäsuhteessa eläminen on vaikeaa, ja on suurempi riski, että sellainen suhde katkeaa.
Sanan vaikea alleviivaaminen, tuntui hyvältä, sillä se tiivistää kyllä hyvin etäsuhteen negatiivisen puolen. Tuskin mikään suhde on loppupeleissä kovin helppo, mutta etäsuhteessa tapaamiset ja yhteydenpito vaativat suunnittelua ja aikatauluttamista. Kun joku toinen huikkaa kumppanilleen heipat ovella ja nähdään illalla, niin etäsuhteessa eläessä joutuu käyttämään yllättävän paljon energiaa sen suunnittelemiseen, että mikä ilta voitaisiin nähdä. Joskus kun päivä on kiireinen ja aikataulut keskenään erilaiset, niin voi olla vaikea edes löytää rauhallista hetkeä puhelulle. Siinä missä vuorotyöläinen voi kömpiä jo simahtaneen puolison viereen nukkumaan, niin etäsuhteessa elävä näppäilee hyvää yötä -whatsappin, jonka toinen lukee aamulla herätessään. Erossa ollessa pelkästään sanallisen viestinnän varassa eläminen on iso haaste. Toki se joskus saa hyvää aikaan ja syntyy hyviä keskusteluja, mutta jotta niin käy, pitää olla puitteet kunnossa: molemmilla aikaa, rauhallinen paikka, hyvä ja virkeä mieliala ym. Tällaisia keskusteluja on siis melkein yhtä vaikea "järjestää" kuin tapaamisia. Tottakai arkipäiväinen kuulumisten vaihto on myös tärkeää, mutta se on silti vain pala sitä hyvää arkea, mitä pariskunnat parhaillaan elävät yhdessä.
Etäsuhteeseen ei varmastikaan kukaan ryhdy sillä mielellä, että odottaisi sen katkeavan. Pelko sen mahdollisuudesta sen sijaan on luultavasti melko hyvin tiedostettu, ehkä juuri siksi, että yleinen käsitys on, että etäsuhteissa suhteen päättymisen riski on suurempi. Pelko ei ole hyvä matkakumppani, mutta se voi myös saada ihmisen yrittämään sen voittamista ja kamppailemaan suhteen puolesta. Jos pelko toisen menettämisestä kasvaa kuitenkin liian suureksi, viestii se luottamuksen ja kommunikaation puutteesta. En usko, että etäsuhteen päättymisen syy useinkaan on yksin tai edes pääsyynä itse välimatka, vaikka se toki hankaloittava ja stressaava tekijä onkin. Jos pitkähkö suhde päättyy pian sen muututtua etäsuhteeksi, oli siinä mitä luultavammin ongelmia jo ennen etäsuhdevaihetta. Jos taas etäsuhteena alkanut suhde ei menesty, ei ehditty edes tutustua riittävästi ja rakentaa sitä pohjaa, joka suhteen olisi pitänyt kasassa.
Toisen kaipaaminen tuo suhteeseen kiihkeyttä ja syvyyttä. Yhteisiä hetkiä osaa arvostaa ja vaalia aivan erilailla.
On varmasti monia ihmisiä, jotka haluavat, että elämässä on omia alueita ja asioita, jonne puoliso ei ulotu. Itse en ainakaan haaveile siitä, että tekisimme miehen kanssa töitä yhdessä, meillä olisi yhteiset harrastukset ja ystävät. Tuntuu hyvältä, että elämässä on ihan omia juttuja - vaikka me ollaan me, niin minä olen silti minä. Monesti kuulee myös tuttujen sanovan, että tekee ihan hyvää päästä välillä pois kotoa kumppanin luota, vaikka viikonloppureissulle ystävien kanssa. Ajattelin kirjoittaa tähän suoraan, että tuskin kukaan haluaisi, että toinen olisi siinä vierellä ihan koko ajan. Tajusin kuitenkin ajatuksen ajateltuani, että aivan muutama päivä sitten sanoin vastaavanlaisen toiveen miehelle. Kun yhdessäasuminen ei ole itsestäänselvyys, niin siitä tulee haave. Itse kaipaan asioita, jotka ennen kuuluivat yhteiseen elämäämme ja joita pidin silloin juuri itsestäänselvyyksinä. Miehen lisäksi kaipaan myös kotiamme ja sen merkitys minulle on kasvanut ja voimistunut pois muutettuani. Kaipaaminen on sikäli hyvä asia, että se saa arvostamaan ja tuntemaan kiitollisuutta niistä asioista, joita ennen kenties piti itsestäänselvyyksinä. Näin kaipaaminen parhaimmillaan myös syventää suhdetta.
Kiihkeys on ehkä asia, jota etäsuhteesta osattomat kadehtivat. Kiihkeyttä kyllä löytyy, eikä vain makuuhuoneen puolelta. Miehen luokse kotiin tullessa säännönmukaisesti otan aina heti ensimmäisenä kierroksia mm. pesemättömistä pyykeistä, siellä sun täällä lojuvista tavaroista ja tyhjästä jääkaapista, josta ei löydy juustoa tai maitoa aamuksi. Vasta tasaannuttuani kiukkupiikistä avautuu mahdollisuus romantiikalle. Etäsuhteessa asiat saavat toisinaan tarpeettoman isot mittasuhteet, niin pahassa kuin joskus hyvässäkin. Liika kiihkoilu vie voimia negatiivisessa mielessä, mutta sopiva määrä kiihkeyttä suhteessa ja elämässä saa tuntemaan, että tässä sitä nyt eletään eikä vain katsella elämää sivusta!
Etäsuhde sopii elämänvaiheeseen, jolloin ei olla vielä niin vakiintuneita, ja ihmisille, jotka panostavat työhön ja uraan.
Kihlauduimme silloin, kun muuttoni Ruotsiin näytti mahdolliselta ja menimme naimisiin asuttuamme 8kk etäsuhteessa. Nyt etäsuhdetta & -avioliittoa on takana 2 vuotta. Uskoisin, että etäsuhde on helpompi "kestää", jos se on tietyn ajanjakson mittainen, esimerkiksi toinen on vuoden mittaisella työkomennuksella ulkomailla. Parhaimmillaan tuollainen ajanjakso suhteessa vahvistaa ja kasvattaa sitä ja seuraava askel on luontevasti avioliitto ja/tai perheen perustaminen. Naimisissa olevana parisuhteeni on niin vakiintunut kuin se voi olla, mutta sen sijaan muut palaset elämässä eivät stemmaa sanan vakiintunut kanssa. Mutta ehkä juuri siksi avioliitto on tuntunut kovin tärkeältä, niin yksin parisuhteen kuin koko oman elämän kannalta. Avioliitto on pysyvä ja varma asia elämässäni, vaikka mies ei jokapäiväisessä elämässäni olekaan fyysisesti läsnä.
Olen aina pitänyt itseäni päämäärätietoisena ihmisenä, jolle opiskelu ja työ ovat todella tärkeitä asioita. Se varmasti jo yksinään riittää selittämään, miksi olemme päätyneet tällaiseen tilanteeseen. Vaikka lähdin tänne kutsumuksen saattelemana ja työn perässä, on täällä ollessa kulunut aika osoittanut, miten paljon parisuhde, omat perheenjäsenet, ystävät ja harrastukset minulle merkitsevät. Tämä elämänvaihe on aikaa, jolloin voin erityisesti keskittyä työhön, kokemuksien hankkimiseen ja osaamisen kartuttamiseen, ja yritän ottaa siitä sellaisena tilaisuutena mahdollisimman paljon irti. Lähtijän rooli on myös yleensä helpompi kuin kotiin jäävän. Lähtijää odottaa usein uudet haasteet ja uusi jännittävä elinpiiri ja aika kuluukin siihen kaikkeen uuteen tutustuessa. Kotiin jäänyt on yhtäkkiä yksin siinä "vanhassa" elämässä, jonka jakoi lähtijän kanssa. Siinä on tilaa monenlaiselle ajatukselle, surulle ja ikävälle.
Etäsuhteessa eläminen ei tarkoita sitä, etteikö mitään isoja päätöksiä elämässä voisi valmistella ja tehdä. Toki etäsuhteessa ei voi elää lapsiperheen elämää, ei ainakaan kovin pienten lasten lasten kanssa. Uskon kuitenkin, että etäsuhde saattaa kypsyttää ja kasvattaa molemmat osapuolet yhdessä isoihin päätöksiin, kuten lasten hankkiminen, asunnon ostaminen taikka asuinpaikkakunnan vaihto. Etäsuhteessa oppii hyvässä tapauksessa siihen, että elämänmuutokset eivät ole mahdottomia, vaikka vaativia ovatkin. Etäsuhteessa oppii myös arvostamaan ja arvioimaan aikaa. Ei ole järkevää taikka kannattavaa tehdä hätiköityjä päätöksiä, mutta oikeiden päätösten kohdalla voi toimia nopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti