Kirjoitan harvoin omia rukouksia. Esirukouksen valmistelen joskus, jos sellainen johonkin erityiseen tilanteeseen tarvitaan. Saatan myös vain täydentää jotain valmista esirukouspohjaa käsikirjasta. Kauniita ja puhuttelevia rukouksia ovat kirjat ja netti pulloollaan, siksi ehkä on tuntunut tarpeettomalta kirjoittaa niitä itse. Yleensä aina pienelläkin etsimisellä löytää jonkun tilanteeseen hyvin sopivan. Sunnuntain messussa päätin kuitenkin saarnan poikkeuksellisesti rukoukseen ja ensi kertaa itse kirjoittamaani sellaiseen. Siitä tuli nopeasti kyhättynä lyhyt ja yksinkertainen, eikä tosiaan mikään kaunokirjallinen saavutus. Mutta siinä on kuitenkin jotenkin tiivistyneenä se, mitä tunnen ja tahdon sanoa ja pyytää. Minä-muotoon kirjoitettu rukous paljastaa sen henkilökohtaisuuden, mutta uskon, että avoimiin ja avaramerkityksisiin lauseisiin toinen pystyy myös sijoittamaan itsensä. Tästä tuli itselleni paljon enemmän kuin vain tilanteeseen sopiva kaunis rukous - tuskin se muuten olisi muistunut mieleeni vielä näin tiistai-iltana (ja varsinaisena kynttilänpäivänä).
Jumalani.
Kiitos
tästä hetkestä ja siitä ilosta, jota tänään saan tuntea. Kiitos kaikesta
hyvästä, jota olet antanut elämääni. Kanna ja varjele minua kaikessa tulevassa
ja anna usko valoisaan tulevaisuuteen. Avaa sydämeni Sinulle ja auta löytämään
paikkani tässä elämässä. Sinun käsiisi jätän itseni, anna valosi loistaa
minussa. Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti