lauantai 19. maaliskuuta 2016

Lovely London





Viime viikonloppu vierähti Lontoossa ja visiitti Brittein saarilla oli ensimmäinen kerta meille molemmille, sillä Heathrown kautta lentämistä ja koneen vaihtamista tuskin lasketaan maassa oleiluksi. Lontoo antoi kyllä erittäin kiinnostavan ja myönteisen kuvan itsestään! Odotin ehkä enemmän sellaista suurkaupungin mahtipontisuutta, mutta yllätyin positiivisesti, kun vastassa olikin boheemisti vanhaa ja uutta sekoittavia, toisistaan eroavia kaupunginosia. Kiertely city centerissä jäikin varsin lyhyeksi ja suunnistimme mm. Camdeniin ihmettelemään markkinatunnelmia, Sohoon ja Chinatowniin ja tutuksi tuli myös Islingtonin alue, jossa hotellimme sijaitsi. Yllä näkyvän ihanan keväisen kuvan minusta nappasi Antti St Jamesin puistossa, jonka kautta pääsi kulkemaan Buckinghamin palatsille. Kevät oli huomattavasti pidemmällä kuin täällä, kuten maassa kukkivista pääsiäisliljoista voi päätellä. Lämpötilakin huiteli päivisin yli 10 asteessa, mutta paikallisten kevyestä pukeutumisesta olisi voinut päätellä että mittari näyttää lähemmäs 20 astetta. Omasta mielestä kevyt talvitakkini ei ollut yhtään liikaa, hyvä kun piposta olin kuitenkin jo malttanut luopua!

Ainoa museokäynti kohdistui British museumiin ja siellä katsottavaa olisikin riittänyt kokonaiseksi viikoksi. Nyt rynnittiin vaan muiden turistien tavoin tapittamaan muumioita ja minä kiersin vastuuntuntoa pääainettani Vanhan testamentin eksegetiikkaa kohtaan tuntien Lähi-idän osaston ja tuskailin miten vähän Babyloniasta, Assyriasta, Juudan ja Israelin vaiheista ym. muusta aiheeseen liittyvästä onkaan jäänyt mieleen tai sitten on vaan unohtanut jo niin paljon. Toki oli hienoa nähdä livenä esineitä ja kirjoitusta sisältäviä savi- ja kivitauluja, joita muistaa katselleensa oppikirjojen sivuilta. Aikamoisia aarteita historian varrelta tuo rakennus on tulvillaan! Tosin mietimme myös sitä, että kuinka oikeutettua se on, että kaikki nuo arvokkaat esineet eripuolilta maailmaa sijaitsevat siellä..

Aika oli kuitenkin niin rajallinen ja sää hieno ja aurinkoinen, että pikaista käyntiä British museumissa lukuunottamatta aika kului enimmäkseen kaupunkia jalkaisin kierrellen. Väsymyspiikin ja energiavajeen yllättäessä suunnistettiin syömään ja toki tutustuttua tuli myös paikalliseen pubikulttuuriin. Alimmassa kuvassa onkin meikäläisen olut, sillä vuoden takaisen häämatkan jälkeen etenkin IPA:t ovat entiselle oluen dissaajalle hyvin maistuneet. Ruoka ja juoma ovat meille ehkä niitä tärkeimpiä asioita reissussa ja niihin olimmekin Lontoon osalta hyvin tyytyväisiä. Hotellista saimme maksaa pitkän pennin ja Lontoo ei taida muutenkaan edullisimpiin matkakohteisiin lukeutua. Monet museot ovat onneksi ilmaisia, mutta taas joihinkin kohteisiin joutuu maksamaan todellista ylihintaa. Hyvää ruokaa kuitenkin löytyi halvalla, kun vähän kierteli ja googletti. Perinteinen fish&chips tuli myös testattua, mutta fiilis siitä jäi varsin vaisuksi ja mauttomaksi.

Lontooseen pitää ehdottomasti palata vielä lähitulevaisuudessa. Lentomatka on sopivan mittainen ja liputkin saatiin molemmat oikein kohtuulliseen hintaan. Testattua tuli sekä Gatwickin ja Heathrown kentät, jotka molemmat tavoittaa näppärästi julkisilla yhteyksillä. Pientä turistiajelua punaisen bussin ylätasolla lukuunottamatta käytimme lähinnä metroa liikkumiseen. Reilu 20 puntaa oyster-cardille ladattuna riitti kolmen päivän matkustukseen ja osasimme mielestäni melko luontevasti ja onnistuneesti liikkua metroverkoston vilskeessä. Hämmentävintä on, kun sama metrolinja haarautuu, sillä suunnan selvittäminen vaatii vähän enemmän ponnistelua kuin Itäkeskuksessa Mellunmäen ja Vuosaaren suuntien väliltä valitseminen. Metromatkustamisesta oudolla tapaa nauttivana ihmisenä oli minusta seikkailu Lontoon metroverkostossa erinomaisen hauskaa (joskin nälkäisenä vähän saattoi suututtaa, ellei oikea suunta heti löytynyt). Tukholmassa vähän ehkä harmittaakin, että työpaikka on junareitin varrella ja metrolla suhailu jää siksi vähemmälle.

Minneköhän sitä seuraavaksi lähtisi? Meitä odottaa ihana Krakovan reissu häähuuman merkeissä heinäkuun alussa, joten ennen sitä tuskin tulee lenneltyä muuta kuin Helsingin ja Tukholman väliä. Syksylle voisi kyllä miettiä jälleen jonkun kivan kaupunkikohteen. Kaupunkeja, joissa tahtoisin käydä on ainakin Rooma, München, Madrid, Edinburgh, Praha, Varsova.. ja en uskalla miettiä enempää, sillä lista vain jatkuisi. Mutta kenties joko Rooma tai Madrid syksymmällä, ainakin lämpötilan puolesta se voisi olla otollinen ajankohta näissä kesäaikaan melko hauduttavissa ja turistien kansoittamissa kohteissa. Matkakuume on kovasti vielä päällä, joten toivotaan että sitä lievittää vähän kotimaan matkailu ja kesän Puolan reissun fiilistely ja odottelu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti